Sivuston navigointi

Hyppää sivun sisältöön

Uutiset

Hardwell ja monia muita kiinnitetty Ruisrockin ohjelmaan

Hollantilaisen tuottaja-DJ Hardwellin lisäksi Ruisrockin ohjelma kasvaa myös Viivin ja Ettan kaltaisilla kotimaisilla nimillä.

Elektronisen musiikin huippunimi, maailman parhaaksi DJ:ksi kahteen kertaan valittu Hardwell tuo upean lavashow’nsa ensimmäistä kertaa Ruissaloon. Artistin pitkään uraan on mahtunut satoja miljoonia toistokertoja eri suoratoistopalveluissa, valtavaa suosiota niittäneet singlet sekä pitkä ura kansainvälisine kiertueineen, mikä kertoo omaa tarinaansa DJ-tähdestä.

Kotimainen ohjelma kasvaa entisestään

Ruisrockin runsaslukuinen kotimainen ohjelma laajenee erityisesti tuoreempien tulokkaiden voimin. Ensimmäisenä festaripäivänä perjantaina nähdään kotimaisen rap-skenen suunnannäyttäjä Etta, joka rikkoo musiikillaan genrerajoja ja ihastuttaa monipuolisuudellaan. Kappaleissaan elämän nurjempia puolia suoraan ja kaunistelematta käsittelee indie-suomirappari Jami Faltin ja kuin vastapainona tälle koukuttavia ja leikkisiä melodioita tarjoilee Ylen Lähiöiden finest -sarjastakin tuttu mielenkiintoinen rap-duo Jore & Zpoppa. Visuaalisesti isosti uudistuvan Sateenkaari-lavan avaavat DJ-pioneerit Zeze & Gantze ja perjantain ohjelmaa täydentää ihana Viivi, jonka mahtipontisten kertosäkeiden mukana laulaa takuuvarmasti koko Ruissalo.

Festarilauantain ohjelmaan liittyy vahvassa nousukiidossa oleva Goldielocks, joka on hurmannut indiepopillaan niin kotimaisen kuin kansainvälisenkin yleisön. Itsevarmuutta ja voimaantumista tarjoilee rap-artisti Senya, jota on oman tuotannon lisäksi kuultu feattaamassa monien suomalaisten eturivin artistien kappaleissa. Lauantain ohjelmaa täydentää Ruispop, joka on juuri sitä mitä nimi antaa ymmärtää – annos uutta ja mielenkiintoista popmusiikkia kahden livekeikan ja kahden DJ:n muodossa. Lavalle nousee ensimmäisen livekeikkansa Ruisrockissa tekevä EBBE sekä tammikuussa artistina debytoinut Nelli Orell. Menoa ylläpitää helsinkiläinen DJ Sapphire sekä Turun klubiskenestä tuttu DJ Fiyah.

Sunnuntain ohjelma kasvaa entisestään, kun tauolle jäävä, ihastuttava popduo Ida Paul & Kalle Lindroth saadaan kokea vielä kerran Ruissalossa. Sielukkaita rytmejä tarjoilee Grande Mahogany, jonka musiikki on ainutlaatuinen yhdistelmä funkia, rockia ja R’n’B-vivahteita. YleX läpimurto 2024 -listalla nähty ja viime vuonna kahdella singlellään kultaa striimannut Tupe saapuu Ruissiin yhdessä indie-poplupaus Vepun kanssa. Kaksikon yhteissingle Elli sai valtavaa huomiota TikTokissa ja oli maaliskuussa hetkittäin yksi Suomen kuunnelluimmista kappaleista.

Ruisrock järjestetään 5.–7.7.2024 Turun Ruissalossa. Artistijulkistuksia on vielä luvassa ennen kesää. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.