Vesala on yksi Suomen monipuolisimmista ja arvostetuimmista taiteilijoista – todellinen 2000-luvun renessanssinero. Hänen musiikkinsa yhdistää taiteellisen tinkimättömyyden ja tarttuvat popmelodiat, jotka ovat nostaneet lukuisia kappaleita radioiden ja suoratoistopalveluiden kärkisijoille. Keväällä 2023 julkaistu kolmas albumi ”Näkemiin melankolia” on striimannut reilusti yli kultarajan.
Vesalan sooloura alkoi vuonna 2016 nimeä kantavalla debyyttialbumilla, joka palkittiin neljällä Emmalla. Platinaa striimannut ”Etsimässä rauhaa” (2020) vahvisti hänen asemansa kotimaisen popin kärjessä hiteillään ”Nyt on lähtö” ja ”Uusia unelmia”. Moninkertaisesti palkittu taiteilija on saanut tunnustusta myös sanoituksistaan ja esiintymisistään – muun muassa Vuoden Live -palkinnon Hartwall Arenan (nyk. Veikkaus Arena) konserttinsa myötä.