KUUMAA syntyi Helsingissä vuonna 2016 ja vuosien varrella yhtye onkin kasvanut yhdeksi maan suosituimmista kokoonpanoista.
Yhtye teki valtavan läpimurtonsa Uuden Musiikin Kilpailussa 2023 kappaleella “Ylivoimainen”, joka nousi listaykköseksi ja keräsi kymmeniä miljoonia striimauksia. KUUMAA on sittemmin palkittu useilla Emma-pysteillä, muun muassa Vuoden yhtyeenä ja Vuoden pop-artistina. Heidän hittinsä – “Tulipalo” ja “Oo vielä sekunnin mun” – ovat vakiinnuttaneet yhtyeen paikan suomalaisen popin eturivissä.
KUUMAA tunnetaan mukaansatempaavista ja intensiivisistä liveistään, jotka ovat täyttäneet keikkapaikat ja festarilavat läpi Suomen, kerta toisensa jälkeen.
Ruisrockin keikka on bändin ainoa esiintyminen Turun seudulla kesällä 2026.