Alkuvuodesta 2024 Ikoni-singlellään läpimurron tehnyt Senya on uuden aallon rap/r’n’b -artisti, jonka musiikki huokuu MAIN CHARACTER -asennetta.
Räpin suvereenista ulosannista, vahvasta laulullisesta osaamisesta ja upeasta live-energiasta tunnettu räppäri-laulaja starttasi vuotensa julkaisemalla kolmannen albuminsa Crash Out.
Albumilta aiemmin lohkaistut singlet Rockstar, Satumaa, Innovaattori ja Tuulta purjeisiin ovat nousseet kaikki Suomen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. Omien julkaisujen lisäksi artistia kuultiin myös loppuvuodesta ilmestyneillä Turistin Magic city -albumilla sekä Abreun Traagista mut maagista -albumilla.