Gettomasa on yksi Suomen arvostetuimmista ja menestyneimmistä rap-artisteista. Artistin sanantarkka artikulaatio, tunnistettava soundi ja vahva lavapreesens vangitsee kuulijan aina klubeilta stadioneille saakka.
Suomirapin ykköspaikalle määrätietoisella työnteolla kivunnut artisti tunnetaan parhaiten vahvasta katalogistaan, joka pitää sisällään seitsemänkertaista platinaa striimanneet jättihitit Shamppanjadieetillä ja Silmät, sekä kuusinkertaisen platinarajan ylittänyt Muijii stadis.
Laadukkaaseen tuotantoon panostava Gettomasa pitää tinkimättömästi kiinni omasta tyylistään – albumista, kappaleesta ja fiitistä toiseen. Sama kunnianhimoinen linja näkyy myös live-esiintymisessä: Gettomasan keikoilla artistin lisäksi myös yleisö on vahvasti läsnä. Kokeneena esiintyjänä hän ottaa yleisönsä huomioon ja tulkitsee monipuolista tuotantoaan intensiivisesti. Rehellistä räppiä, mukana hetkessä.