Ruissiraati
Ruisrockin perustama Ruissiraati on mukana kehittämässä festivaalia ympäri vuoden. Raati kokoontuu festivaalitiimin kanssa yhteisiin työpajoihin, joissa kehitetään ja ideoidaan Ruisrockin eri osa-alueita.
Ruisrockille on ensiarvoisen tärkeää tehdä yleisönsä näköinen ja yleisöä kiinnostava tapahtuma ja tuoda kävijöiden ääni entistä paremmin kuuluviin festivaalin toteutuksessa. Ruissiraati tuo festivaalituotantoon tuoreita näkökulmia nuorilta kävijöiltä ja auttaa ennakoimaan myös tulevia trendejä.
Raadin kanssa käsiteltävät kehityskohteet päätetään yhdessä, ja toiveena on, että etenkin raatilaiset itse tuovat pöytään kehitysehdotuksiaan. Lopputuloksena voi syntyä esimerkiksi uusia palveluita tai toimintoja festivaalille.
Ruissiraatiin haetaan vuosittain monipuolista joukkoa 16–24-vuotiaita jäseniä eri puolilta Suomea, eikä aiempaa Ruisrock-tietämystä tarvitse olla. Työpajoihin osallistumisesta maksetaan raatilaisille palkkio. Parhaat ideat toteutetaan festivaalilla, ja ryhmän jäsenet voivat olla myös toteutusvaiheessa mukana. Kesällä ruissiraatilaiset osallistuvat Ruisrockiin.
Nykyisessä Ruissiraadissa ovat mukana:
Taikatuuli Ahmala, Amanda Eränne, Otto Hamido, Anita Hartikainen, Elsi Helminen, Julia Hård, Kaapo Kankare, Magali Kasongo, Tuuli Koppanen, Jeru Kuusisto, Sandra Lauronen, Nea Lehto, Jamal Metsälampi, Liinu Nieminen, Milla Rantamäki, Mimi Soe, Vikke Vähäkylä