Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Taianomaisesta tunnelmastaan tunnettu festivaali juhlitaan jo 52. kerran Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa 7.–9.7.2023.
Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta. Olemme kaikille avoin festivaali, jota ohjaavat yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja luovuus.
Työtehtävien kuvaus
Kiertävän infotiimimme työntekijät työskentelevät eri puolilla festivaalialuettamme Ruisrockin aukioloaikojen puitteissa 7.–9.7.2023. He vastaavat asiakkaidemme kysymyksiin ja ohjaavat heitä oikeiden palveluiden pariin. Työ on ennen kaikkea asiakaspalvelua, jota tehdään tiiviissä yhteistyössä muiden yleisöturvallisuudesta vastaavien toimijoiden, kuten järjestyksenvalvonnan ja ensiavun, kanssa.
Työvuorot sijoittuvat viikonlopun ajalle mukautuen festivaalin aukioloaikoihin iltapäivästä iltaan ja illasta yöhön.
Tehtävän palkkaus on tuntiperusteinen, 12€/tunti. Sunnuntaille sijoittuvalta työajalta palkkaus on 24€/tunti.
Kaikki valituiksi tulleet henkilöt saavat erillisen koulutuksen tehtävään. Koulutusta järjestetään erikseen ilmoitettuina ajankohtina alkukesän aikana ja siitä tiedotetaan tehtävään valituille erikseen.
Tarvittava osaaminen
Arvostamme erityisesti aiempaa asiakaspalvelukokemusta ja taitoa ihmisten kohtaamiseen. Kokemus tapahtumissa työskentelystä ja festivaaliympäristön tunteminen katsotaan eduksi. Työssä tarvitaan sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista osaamista. Myös muu tehtävän kannalta hyödyllinen työkokemus katsotaan eduksi, esimerkiksi järjestyksenvalvontaan liittyvät kokemukset tai ensiaputaidot.
Huomioithan, että festivaalialueemme on laaja, ja työ sisältää paljon liikkumista alueen sisällä.
Ruisrockin työntekijöiltä edellytämme sitoutumista festivaalimme arvoihin. Lue lisää Ruisrockin arvoista.
Tehtävään hakeminen
Olemme haastateltaviin hakijoihin yhteydessä puhelimitse ja sähköpostitse. Otamme yhteyttä kaikkiin hakijoihin viimeistään 30.4.
Hae tehtävään alla olevalla lomakkeella 10.4.2023 kello 23.59 mennessä.
Ruisrock arvostaa työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia, vammaisia ihmisiä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin väestöryhmiin kuuluvia.
Lisätietoa tehtävästä
Moona Paarto, tuottaja
moona@ruisrock.fi