Ruisrock etsii kumppanituottajaa

Etsimme määräaikaiseen työsuhteeseen kokenutta tuottajaa vastaamaan kumppanikokonaisuuksien koordinoinnista ja loppuunsaattamisesta. Tehtävä sijoittuu ajalle helmi–elokuu 2023.

Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Taianomaisesta tunnelmastaan tunnettu festivaali juhlitaan jo 52. kerran Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa 7.–9.7.2023.

Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta. Olemme kaikille avoin festivaali, jota ohjaavat yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja luovuus – myös työnantajana. Työyhteisöllemme on ominaista arvostava keskustelukulttuuri, työntekijöiden vahvuuksiin keskittyminen ja luova ote tekemiseen. Keräämme jatkuvasti tietoa, jonka pohjalta kehitämme työnteon tapojamme.

Ruisrockin toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa. Lue lisää toimiston sijainnista ja esteettömyystiedoista.

Työtehtävän kuvaus

Oletko kiinnostunut festivaalien yhteistyötoteutuksista? Haluatko osaksi inspiroivaa työyhteisöä? Haemme tiimikaveria määräaikaiseen työsuhteeseen Ruisrockin tuotantoon vastaamaan kumppanikokonaisuuksien koordinoinnista ja loppuun saattamisesta. Työ sisältää kumppanikokonaisuuksien hallintaa suunnittelusta tuotantoon, ohjeistuksien tuottamista ja yhteistyöskentelyä Ruisrock-tiimien ja muiden festivaalin sidosryhmien kanssa. Saatat olla etsimämme henkilö, jos innostut kaupallisten mahdollisuuksien ideoinnista ja omaat erinomaiset vuorovaikutustaidot. Työskentelet tavoitteellisesti, sinulla on kehittävä työote ja osaat viedä ideat ja suunnitelmat myös käytäntöön.

Toivomme, että olet vastannut itsenäisesti tuotantokokonaisuuksista ja työskennellyt tapahtumissa. Arvostamme tehtävään sopivaa koulutusta, joka voi olla esimerkiksi AMK-tutkinto kulttuurituottaja-, tradenomi- tai restonomi-linjalta.

Toivomme sinulta:
  • Asiakaspalveluhenkisyyttä ja -kokemusta
  • Kykyä työskennellä sujuvasti osana tiimiä
  • Omien vahvuuksien tuntemista ja ja taitoa hyödyntää työyhteisön osaamista
  • Olet ollut työelämässä yli 5 vuotta

Työn tarkasta aloittamisajankohdasta sovitaan erikseen valituksi tulleen henkilön kanssa. Työt alkavat kuitenkin viimeistään 1.2.2023 ja jatkuvat 30.8.2023 saakka. Työaika on 37,5 tuntia viikossa.

Työtä voi tehdä etänä, mutta odotamme työntekijöiden osallistuvan kerran kuussa järjestettäviin lähipäiviin Ruisrockin toimistolla Helsingissä. Kevään 2023 aikana työskentelemme myös satunnaisesti Turussa, minkä lisäksi festivaalikauteen kuuluu vapaaehtoista Ruisrock-tiimin yhteistä ajanviettoa. Festivaaliviikolla 3.–11.7.2023 kumppanitiimi työskentelee Turussa, jolloin työnantaja korvaa matka- ja majoituskulut.

Hakemuksen lisätiedot ja hakulomake:

Haastattelut järjestetään Helsingissä Ruisrockin toimistolla viikolla 1 ja 2. Otamme yhteyttä kaikkiin hakijoihin viimeistään viikolla 52.

Hae paikkaa alla olevalla lomakkeella 18.12.2022 kello 23.59 mennessä. Liitä mukaan myös palkkatoiveesi.

Hae paikkaa tällä lomakkeella

Haluamme edistää työyhteisömme monimuotoisuutta ja taata hakijoille yhdenvertaisen kohtelun rekryprosessissa. Tästä syystä hakutapana on anonyymi rekrytointi, mikä tarkoittaa tiettyjen henkilötietojen piilottamista ensimmäisessä hakuvaiheessa.

Toivomme hakijoiden rajaavan hakumateriaaleistaan ikää, sukupuolta sekä etu- ja sukunimeä ilmaisevat yksityiskohdat, minkä lisäksi toivomme hakemukset ja ansioluettelon ilman valokuvaa. Hakijat voivat piilottaa henkilötiedot ansioluettelosta ja muista mahdollisista materiaaleista esimerkiksi poistamalla, sumentamalla tai peittäen mustilla palkeilla.

Hakemukset ensimmäisenä käsittelevä henkilö varmistaa hakijoiden anonymiteetin eikä ole mukana rekryprosessin myöhemmissä vaiheissa. Valinnat haastatteluun kutsuttavista tehdään hakijan hakemuksessaan ilmoittaman osaamisen, kokemuksen ja kiinnostuksen perusteella.

Lisätietoja työtehtävästä:

ruisrock@ruisrock.fi (kysymykset aikavälillä 5.12.–15.12.2022)