Ruisrockiin kiinnitetty yhdysvaltalaisartisti Megan Thee Stallion on vakiinnuttanut asemansa räpnimien kärkikastissa. Isoja hittejä julkaissut artisti on nimetty mediassa muun muassa vuoden räppäriksi ja viime vuonna ilmestynyt Good News vuoden debyyttialbumiksi. Artisti uskaltaa ottaa myös kantaa. Kolminkertainen Grammy-voittaja on kirjoittanut mustien naisten oikeuksista The New York Timesiin, ja yhdysvaltalainen Time-lehti listasi hänet viime vuonna sadan vaikuttavimman ihmisen joukkoon.
Ruisrockissa nähdään sunnuntaina myös indieilmiö ja vaihtoehtopopin soihdunkantaja beabadoobee, jonka ensijulkaisu Coffee keräsi satojatuhansia kuunteluita vain päivissä. Uskomattomaan nousukiitoon lyhyessä ajassa kiihdyttänyt artisti on kerännyt itselleen omistautuneen fanikunnan ja saavuttanut kriitikoilta ylistystä.
Festivaalin ohjelmaa vahvistavat niin ikään megatähtien joukkoon noussut yhdysvaltalaisräppäri Polo G ja maailmanluokan poplaulaja, brittiläinen Anne-Marie. Yhdysvaltain Baltimoresta ponnistava Turnstile venyttää puolestaan hardcorepunkin rajoja. Bändin kolmas studioalbumi, viiden tähden arvioita kerännyt Glow On ilmestyi elokuun lopussa.
Kotimaisista artisteista Ruisrockin kattausta täydentävät kriitikoiden hehkuttama Jesse Markin, suomalaista hiphop-kenttää uudistava F, debyyttialbumia valmisteleva Louie Blue ja improvisaatioon perustuvilla live-esiintymisillä ihastuttava Arppa. Uusia kiinnityksiä ovat myös ABREU, costee, Pyhimys, Evelina, jambo ja william.
Ruisrock järjestetään 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa talven aikana. Festivaalin liput ovat myynnissä Tiketissä, ja osa lipputyypeistä on varattu loppuun. Hotellipaketteja festivaalille myy Visit Turku.