Sivuston navigointi

Hyppää sivun sisältöön

Uutiset

Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin

Ruisrockin kotimainen artistikattaus vahvistuu myös nosteessa olevalla Arpalla, rap-lupaus Yrjänällä sekä Kissan ja Stoned Statuesin kaltaisilla rock-nimillä.

Yhdysvaltalaisräppäri Lil Yachty nousee lavalle Ruisrock-perjantaina. Lil Yachty tunnetaan genrejä yhdistelevänä tekijänä, jonka tuotantoa kuvaavat röyhkeän kokeileva ote ja sarjakuvamaiset elkeet. Minnesota-hitillään suuren yleisön tietoisuuteen nousseen artistin leimallinen flow ja camp-henkiset melodiat tuovat Lil Yachtyn tuotantoon tyylikkään humoristisen alavireen, jota trap-kentällä ei ole juuri aiemmin nähty. 

Festivaalin rock-ohjelma vahvistuu englantilaisen The 1975 myötä. Ruisrockiin palaava yhtye soittaa taidokasta pop-rockia ammentaen elementtejä esimerkiksi elektro-funkista, punkista ja kantrista. Terävä lyriikka ja tinkimätön asenne leimaavat jo 20-vuotista taivaltaan juhlistavaa yhtyettä, joka laatii omat sääntönsä ja vangitsee musiikissaan aikansa kuvan – tehden kaiken tyylikkäästi, huumoria säästelemättä ja täysin anteeksi pyytelemättä.

Kotimainen ohjelma kasvaa

Kotimainen ohjelma kasvaa kiinnostavalla kattauksella nousevia nimiä. Ruisrock-perjantaina nähdään räjähtävää suosiota nauttiva Suomi-indien huippunimi Arppa, joka tunnetaan moniulotteisesta tuotannostaan ja improvisaatioon nojaavista keikoistaan. Festivaalin rap-ohjelma puolestaan kasvaa rap-duo SOFAlla ja tuottajanakin tunnetulla rap-lupaus Yrjänällä. Lavalle nousee myös rapista, spoken wordista ja taidepopista ammentava Elsi Sloan.

Ruisrockin rock-ohjelma kasvaa kahdella suomalaisnimellä. Vaihtoehtometallia soittava Stoned Statues tuo festivaalille raskaampaa rockia, ja säihkyvästä glam-rockista vastaa lauantaina lavan valloittava Kissa

Artistijulkistusten lisäksi festivaalin ohjelma muovautuu myös siten, että aiemmin perjantaille kiinnitetyn Erika Vikmanin keikka siirtyy sunnuntaille.

Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.