Info

USEIN KYSYTTYÄ KORONASTA

Yleisimmät yleisön kysymykset koronasta ja vastaukset kysymyksiin.

JÄRJESTETÄÄNKÖ RUISROCK VARMASTI ENSI KESÄNÄ?

Ruisrockin järjestelyt etenevät koko ajan, ja syvä toiveemme on, että festivaali voidaan kesällä järjestää. Uskomme vahvasti siihen, että jos riittävä määrä väestöstä on suojattu taudilta rokotuksin, voidaan kesällä ulkona tapahtuvat kokoontumiset katsoa turvallisiksi ja festivaali viettää normaalisti.

Elämme kaikki tällä hetkellä kuitenkin valtavan epävarmuuden keskellä, eikä täyttä tietoa ensi kesästä ole vielä kenelläkään.

Haluamme palavasti päästä luomaan ikimuistoisia elämyksiä Ruissalon uskomattomissa puitteissa. Heinäkuuhun on onneksi vielä aikaa, ja päättäjät pohtivat parhaillaan, miten tapahtumia voidaan kesällä avata.

ENTÄ JOS KORONARAJOITUKSIA ON VIELÄ KESÄLLÄ?

Ruisrockin ytimessä ovat kohtaamiset ja yhdessä koetut ilon ja onnen hetket. Tapahtumaa määrittää myös sen mittakaava. Ruisrockin taika syntyy siitä, että Ruissalon kansanpuistoon kokoontuu kymmeniätuhansia ihania ihmisiä juhlimaan yhdessä.

Mikäli siis vielä kesällä ihmisten kohtaamisia rajoitettaisiin turvavälisuosituksin tai yleisömäärille asetettaisiin tiukkoja rajoituksia, ei Ruisrockia voida järjestää. Ruisrock ei mielestämme olisi silloin enää festivaali, vaan jotain aivan muuta.

JOS RUISROCK PERUTAAN, JÄRJESTÄTTEKÖ JOTAIN MUUTA?

Mikäli kävisi niin valitettavasti, että festivaali jouduttaisiin koronatilanteen vuoksi perumaan, alamme selvittää mahdollisuuksia järjestää rajoitusten puitteissa jotain muuta. Teemme kaikkemme sen eteen, että pystymme tavalla tai toisella tarjoamaan onnen elämyksiä mahdollisimman monelle. Festivaali elää myös ympäri vuoden somekanavissamme, joilla haluamme tuottaa yleisöllemme iloa yhdessä artistien ja kumppaneidemme kanssa tehdyillä sisällöillä.

TULEVATKO ULKOMAALAISET ESIINTYJÄT FESTIVAALILLE, JOS SE JÄRJESTETÄÄN? MITÄ, JOS JOKU ARTISTI PERUTAAN?

Olemme varmoja, että artistit palavat halusta nousta taas festareiden lavoille pitkän tauon jälkeen. Artisteilla on kova ikävä fanejaan ja suuri kaipuu esiintymään! Mikäli jostain syystä yksittäisen artistin on mahdotonta saapua Turkuun esiintymään esimerkiksi matkustusrajoituksesta tai muusta syystä johtuen, pyrimme tietenkin löytämään mahdollisimman pian korvaavan artistin tilalle.

SAANKO RAHANI VARMASTI TAKAISIN, JOS RUISROCK PERUTAAN 2021?

Mikäli Ruisrock jouduttaisiin kokonaan perumaan, lipun voi säästää ja käyttää vuoden 2022 Ruisrockissa. Jos festivaali peruuntuu, lipun voi myös palauttaa ja saada rahat takaisin lukuun ottamatta Tiketin käsittelymaksua.

Jos festivaali peruuntuu ja sinulla on säästettynä Ruisrockin 2020 lippu, myös sen voi käyttää vuonna 2022 tai saada rahat takaisin lippukaupan käsittelymaksua lukuun ottamatta.

MITEN ENSI KESÄN JÄRJESTELYT ETENEVÄT?

Tulevan kesän festivaalia valmistellaan Ruisrockin toimistolla ajankohtaan nähden melko normaalisti. Alueen suunnittelu on edennyt jo pitkälle, ohjelman rakentaminen on jatkunut pitkin talvea ja viestintämme on aktiivista kaikissa kanavissamme. Viimeisimpänä olemme joulun kynnyksellä aktivoituneet TikTokissa.

Seuraamme herkeämättä koronatilanteen kehittymistä ja olemme tiiviisti yhteydessä viranomaisiin sekä muihin festivaaleihin ympäri maailman. Olemme aktiivisesti mukana keskusteluissa, joissa pohditaan festivaaleihin vaikuttavia asioita ja turvallista tapahtumajärjestämistä.

KOSKA OHJELMAA JULKAISTAAN LISÄÄ?

Ensimmäiset vuoden 2021 Ruisrockin esiintyjät julkaistiin poikkeuksellisen aikaisin jo viime heinäkuussa. Ohjelmiston rakentaminen on jatkunut tiiviisti koko ajan ja esiintyjiä on vielä paljon julkaisematta. Uutisia on luvassa vielä kevään aikana heti, kun ensi kesän näkymiin saadaan hieman selkeyttä.

ONKO FESTIVAALILLE TURVALLISTA TULLA 2021?

Meille on ensisijaisen tärkeää, että Ruisrock on turvallinen kaikille osallistujilleen. Koronapandemia tulee varmasti vaikuttamaan Ruisrockin ja kaikkien muidenkin suurten yleisötilaisuuksien järjestelyihin. Seuraamme tutkimusta ja innovaatioita turvallisen tapahtumajärjestämisen ympärillä, ja tulemme panostamaan paljon kaikkien festivaalille osallistuvien terveysturvallisuuteen ja hygieniaratkaisuihin. Noudatamme tarkasti viranomaisten asettamia vaatimuksia tapahtumille.

VAIKUTTAAKO KORONA RUISROCKIIN MYYTÄVIEN LIPPUJEN MÄÄRÄÄN?

Ruisrockin valmistelujen lähtökohtana on viime vuosina vakiintunut yleisömäärä, joka on 35 000 kävijää päivässä. Sama määrä lippuja on myynnissä ensi kesälle. Mikäli viranomaismääräykset rajoittavat yleisömäärää merkittävästi, ei festivaalia valitettavasti voida järjestää johtuen taloudellisista syistä sekä siitä, että Ruisrockin mittakaava on mielestämme niin oleellinen osa festivaalia.

SUUNNITELLAANKO FESTIVAALIALUEEN JAKAMISTA LOHKOIHIN?

Ruisrockin festivaalielämykseen kuuluu oleellisena osana se, että alueella voi liikkua vapaasti. Festivaalia ei mielestämme voi järjestää niin, että kävijöiden liikkumista alueelta ja lavalta toiselle olisi rajoitettu. Yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä jaetut hetket ovat keskeinen osa festivaalia, ja haluamme, että niitä päästään kokemaan, kunhan se vain on turvallista.

MILLOIN TALKOOHAKU AUKEAA?

Talkoohaku avataan tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin. Odotamme selvyyttä kesän rajoituksiin ja selvitämme, minkälaisia erityisjärjestelyjä koronaepidemian vuoksi on otettava huomioon esimerkiksi talkoolaisten majoitus- ja matkajärjestelyissä.

MILLOIN HOTELLIPAKETIT TULEVAT MYYNTIIN?

Neuvottelut hotellien kanssa ovat vielä käynnissä ja paketit tulevat myyntiin keväämmällä. Kerromme kanavissamme heti, kun paketit tulevat myyntiin.

 

Mietityttääkö jokin muu Ruisrockin järjestelyissä? Kysy meiltä sähköpostilla ruisrock@ruisrock.fi tai sosiaalisen median kanavissa. Päivitämme usein kysyttyjä kysymyksiä myös jatkossa tälle sivulle.