Festari-info
Ruisrock-festivaalia juhlitaan 5.–7.7.2024 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. Viikonlopun aikana festivaalilla on luvassa kymmeniä esiintyjiä, yllättävää taideohjelmaa, hyvää ruokaa ja juomaa sekä onnellista yhdessäoloa.
Tapahtuma-alue
Ruissalon Kansanpuisto, Turku
Ikärajat
Ruisrock on ikärajaton festivaali.
Suosittelemme kuitenkin, että alle 14-vuotiaat tulevat festivaalille vain huoltajan seurassa. Alle 9-vuotiaat lapset pääsevät festivaalille huoltajan seurassa maksutta. Alle 9-vuotiaan lapsen ikä on todistettava joko henkilöllisyystodistuksella tai muulla kirjallisella dokumentilla. Mikäli tulet Ruisrockiin lapsen kanssa, tarjoathan lapselle turvallisen ja päihteettömän festivaalikokemuksen. Kun festivaalia viettää lapsen ehdoilla, on tarpeen kiinnittää huomiota esimerkiksi kellonaikaan ja väenpaljouteen.
Osa Ruisrockin palveluista on ikärajallisia, ja kaikki VIP- ja baarialueet ovat vain täysi-ikäisille. Lisäksi osa Ruisrockin ohjelmasta järjestetään täysi-ikäisille tarkoitetulla alueella; mikäli artisti esiintyy vain täysi-ikäisille rajatulla alueella, on tästä kerrottu erikseen artistin kuvauksessa ohjelma-osiossa.