KUUMAA

La 6.7.

KUUMA, KUUMEMPI, KUUMAA 

KUUMAA on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi maan suurimmista yhtyeistä ja kulunut vuosi on ollut heille erityisen menestyksekäs. Vuoden yhtye -palkinto pokattiin Emma Gaalassa ja tuorein albumi “Hyvikset ja Pahikset” striimasi nelinkertaista platinaa. “Ylivoimainen -kappale oli vuoden 2023 soitetuin radiobiisi ja elokuussa julkaistu single “Tässä on kaikki” hyppäsi heti julkaisustaan Spotifyn ykkössijalle.

Bändi hurmaa välittömällä energiallaan niin musiikissaan kuin keikoillaankin. Yhtyeen vahvinta ydintä ovat suuret, tunnistettavat melodiat, tarttuvat tekstit ja valovoimainen live.